Share |

Muodostelmaluistelun historiaa

Muodostelmaluistelu on nykyään yksi Suomen suosituimmista joukkuelajieista tyttöjen keskuudessa. Joukkueita Suomessa on jo yli 100 ja harrastajia monta tuhatta. Vaikka Suomi onkin lajin kärkimaa ja voittanut useita Maailmanmestaruuksia, on laji hyvin nuori ja edelleen useille suomalaisille tuntematon.

Muodostelmaluistelu on lähtöisin Pohjois-Amerikasta

1950-luvulla USA:ssa kehitettiin ajatusta yhdistää cheerleader-toiminta ja taitoluistelu. Luistelijat esiintyivät erilaisissa tapahtumissa ja jääkarnevaaleilla esittäen erilaisia kuvioita ja temppuja. Kiinnostus näyttävään lajiin levisi ja lajissa kilpailemaan 1970-luvulla Pohjois-Amerikan yliopistojen välillä. Lajin kehittyessä se nimettiin Precision Team Skating -nimellä, joka vaihtui myöhemmin 90-luvulla Synchronized skating -nimelle. Lajin ensimmäiset kansalliset kilpailut pidettiin USA:ssa ja Kanadassa 1980-luvun alkuvuosina.

1980-luvun alussa laji alkoi levitä myös Pohjois-Amerikan ulkopuolelle: Japaniin, Australiaan ja Skandinaviaan. Suomessa lajia kutsuttiin aluksi ryhmäkuvioinniksi. Ensimmäinen suomalainen joukkue oli Helsingin Taitoluisteluklubin The Rockets, joka perustettiin kaudelle 1984. The Rockets on nykyisen hallitsevan Maailmanmestarijoukkueen Rockettesin edeltäjä.

Muodostelmaluistelu hyväksyttiin Kansainvälisen Luisteluliiton ISU:n alaisuuteen vuonna 1991. Vuonna 1992 otettiin käyttöön lajin viralliset säännöt, ja seuraavana vuonna hyväksyttiin ensimmäiset lajin kansainväliset tuomarit.

Ensimmäiset epäviralliset lajin MM-kilpailut, ISU World Challenge Cup, pidettiin vuonna 1996 Bostonissa. Lajin ensimmäiset viralliset MM-kilpailut olivat vuonna 2000 Minneapolisissa, USA:ssa.

Muodostelmaluistelu Suomessa

Suomenmestaruuksista on kilpailtu vuodesta 1991 alkaen

Seniorit:

Vuosi SM-Kultaa SM-Hopeaa SM-Pronssia
1991 Donna Di Cello HTK Festa Aboensia TRT
1992 Festa Aboensia TRT Thunder HTK
1993 Rockettes HTK Festa Aboensia TRT Marigold HL
1994 Rockettes HTK Festa Aboensia TRT Marigold HL
1995 Marigold HL Rockettes HTK Step By Step EVT
1996 Marigold HL Rockettes HTK Team Unique HSK
1997 Marigold HL Rockettes HTK Step By Step EVT
1998 Rockettes HTK Marigold HL Step By Step EVT
1999 Rockettes HTK Marigold Ice Unity HL Team Unique HSK
2000 Marigold Ice Unity HL Rockettes HTK Team Unique HSK
2001 Rockettes HTK Marigold Ice Unity HL Team Unique HSK
2002 Marigold Ice Unity HL Rockettes HTK Team Unique HSK
2003 Marigold Ice Unity HL Team Unique HSK Rockettes HTK
2004 Marigold Ice Unity HL Rockettes HTK Team Unique HSK
2005 Marigold Ice Unity HL Rockettes HTK Team Unique HSK
2006 Marigold Ice Unity HL Rockettes HTK Team Unique HSK
2007 Marigold Ice Unity HL Team Unique HSK Rockettes HTK
2008 Rockettes HTK Marigold Ice Unity HL Team Unique HSK
2009 Rockettes HTK Team Unique HSK Rockettes HTK
2010 Rockettes HTK Marigold Ice Unity HL Team Unique HSK
2011 Rockettes HTK Marigold Ice Unity HL Team Unique HSK

Juniorit:

Vuosi SM-Kultaa SM-Hopeaa SM-Pronssia
1991 The Rockets HTK Finettes HTK Filiae Aboenses TRT
1992 Rockettes HTK Filiae Aboenses TRT Step By Step EVT
1993 Step By Step EVT Filiae Aboenses TRT Team Fintastic HTK
1994 Team Unique HSK Step By Step EVT Team Fintastic HTK
1995 Team Unique HSK Team Fintastic HTK Energetics ETK
1996 Golden Magic TTK Energetics ETK Team Fintastic HTK
1997 Enerdetics ETK Golden Magic TTK Musketeers HL
1998 Musketeers HL Team Fintastic HTK Filiae Aboenses TRT
1999 Filiae Aboenses TRT Musketeers HL Steps On Ice EVT
2000 Filiae Aboenses TRT Team Fintastic HTK Reflections ETK
2001 Team Fintastic HTK Musketeers HL Team Mystique HSK
2002 Team Fintastic HTK Steps On Ice EVT Musketeers HL
2003 Musketeers HL Team Fintastic HTK Team Mystique HSK
2004 Musketeers HL Team Mystique HSK Reflections ETK
2005 Musketeers HL Team Fintastic HTK Team Mystique HSK
2006 Musketeers HL Team Fintastic HTK Les Miracles JoKa
2007 Team Fintastic HTK Ice Steps EVT Musketeers HL
2008 Les Miracles JoKa Musketeers HL Team Mystique HSK
2009 Musketeers HL Team Fintastic HTK Team Mystique HSK
2010 Team Fintastic HTK Team Mystique HSK Musketeers HL
2011 Team Fintastic HTK Musketeers HL Team Mystique HSK

Noviisit:

Noviisit saivat SM-arvon vasta 2010, joten mestaruuksia ei tähän mennessä ole ehditty jakaa kuin kaksi kappaletta.

Vuosi SM-Kultaa SM-Hopeaa SM-Pronssia
2010 Starlights HL Finettes HTK Dream Steps EVT
2011 Finettes HTK Blue Arrows ETK Team Dynamique HSK


Lähteet:

Suomen Taitoluisteluliitto www.stll.fi
Muodostelmaluistelu Suomessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Muodostelmaluistelu_Suomessa